Lähdemme kesäiselle retkelle Suomen toiseksi vanhimpaan kaupunkiin, Porvooseen. Koemme kiemuraisten kujien, punamulta-aittojen, mukulakivikatujen ja idyllisten pihamaiden lumon. Kuljemme samoja polkuja, joita keskiaikaiset kauppiaat ja kaupungin kuuluisuudet mm. Runeberg ja Edelfelt ovat astelleet.
Lähdemme oheisen aikataulun mukaan bussilla Helsinkiin. Ennen risteilyä ehdimme nopeasti tutustua kauppatorin valikoimaan. M/s J.L. Runeberg vie meidät Helsingin Kauppatorilta Porvooseen, läpi Uudenmaan kauniin saariston. Laiva lähtee kello 10.00 Helsingin Linnanlaiturilta lounasristeilylle kohti Porvoota. Merimatkan kesto on 3,5 tuntia. Risteilyn aikana nautimme lohikeiton ja kahvit ja Runebergin tortun.
Porvooseen saavumme kello 13.20, bussi ja opas ovat meitä vastassa. Lähdemme opastetulle bussikierrokselle.
Kiertoajelu päättyy kirkkotorille, josta aloitamme opastetun kävelykierros Vanhassa Porvoossa. Tutustumme Vanhan Porvoon monipuoliseen historiaan, keskiaikaisesta kirkosta valtiopäiväaikaisiin rakennuksiin. Katuja ja kujia kävellen kuulemme myös tarinoita kaupungissa asuneista ja vierailleista mielenkiintoisista henkilöistä. Opastuksen jälkeen nautimme omenakakkua vaniljakastikkeen kera vanhassa Porvoossa. Paluumatkalle lähdemme noin kello 17.00.
Bussiaikataulu- ja reitti
Tammela, koulukeskus 07:00
Forssa, tilausajolaituri 07:15
Karkkila, linja-autoasema 08:00
Vihti, Linjala 08:20
Nummela, Linjaportti 08:35
Helsinki, Kauppatori 09:30
Matkan hinta/henkilö
116,00 € (vähintään 25 matkustaja)
Matkan hintaan sisältyy
Bussikuljetus koko matkan ajan
- Laivamatka Helsinki-Porvoo J.L. Runebergillä
- Risteilyn aikana lohikeitto lounas, kahvi/ tee ja Runebergin torttu
- Opastus Porvoossa
- Iltapäiväkahvit
Matkan hintaan ei sisälly
Muut kuin ohjemassa mainitut kohteet ja vierailut, muut kuin ohjelmassa mainitut ateriat, ruokajuomat, matkavakuutus, jota suosittelemme
Varaus- ja peruutusehdot
Ennakkomaksu 50€ /hlö viikon sisällä varauksesta. Loppumaksu 31 vrk ennen matkan alkua. Laskuun lisätään toimistomaksumme 9 €/lasku
Matka maksetaan viimeistään 1 kuukausi ennen lähtöä. Mikäli matka perutaan viimeistään 31 vrk ennen lähtöä, pidätetään ennakkomaksu 50 € peruutuskuluina. Mikäli peruutus tapahtuu 30 – 15 vrk ennen matkan alkua veloitetaan 50% matkan hinnasta. Myöhemmin kuin 14 vrk ennen lähtöä tehdyistä peruutuksista ei myönnetä takaisinmaksua. Nimenmuutos on mahdollista, mikäli muutos tehdään viimeistään 7 vrk ennen lähtöä. Myöhemmin tehdystä nimenmuutoksesta peritään 10€.
Matkanjärjestäjän oikeus peruuttaa matka
Mikäli matka peruuntuu matkanjärjestäjän toimesta, esim. vähäisen lähtijämäärän vuoksi, ilmoitetaan siitä asiakkaalle viimeistään 14 vrk ennen lähtöä. Tällöin asiakkaalle palautetaan kaikki hänen maksamansa suoritukset
Hintaperuste
Hinnat, aikataulut ja ohjelma perustuvat 10.5.2021 voimassa oleviin hinnastoihin ja aikatauluihin. Mikäli ne muuttuvat, pidätämme oikeuden vastaaviin muutoksiin. Lisäksi hinta edellyttää vähintään 25 matkustajan ryhmää. Oikeudet muutoksiin pidetään. Suosittelemme matkavakuutuksen ottamista matkavaruksen tehtyänne.
Matkanjärjestäjä ei enää suorita takaisinmaksua ennen matkan alkua tai matkan aikana tapahtuvan sairauden tai tapaturman sattuessa.
Korostamme, että koronatilanne elää koko ajan. Matkustajalla ei ole matkasopimuksen syntymisen jälkeen oikeutta peruuttaa matkaa ilman peruutusmaksua, jos matkanjärjestäjä toteuttaa matkan