Lähtö oheisen aikataulun mukaisesti kohti Turkua, jonne saavumme 09:20
Matka alkaa tutustumisella Turun tuomiokirkkoon, jota pidetään Suomen arvokkaimpana rakennushistoriallisena muistomerkkinä. Sitä on rakennettu vähitellen aina 1800-luvun alkuvuosikymmenille saakka. Suurimman muodonmuutoksensa kirkkorakennus koki 1400-1500-luvuilla. Sisustus on tehty suurelta osin Turun palon (1827) jälkeen.
10:00- 11:00 aloitetaan Turun kiertoajelu, jonka aikana kaupunki tulee tutuksi bussista katsoen. Merellisyys näkyy Turussa kaikkialla,nähdään Turun tärkeimmät nähtävyydet kuten Turun linna ulkoapäin sekä piipahdetaan sisällä Tuomiokirkossa. Kierros tutustuttaa matkailijan myös Tuomiokirkon ympäristöön, yliopistoalueeseen, Turun keskustaan, Aurajokinäkymiin ja satamaan.
Tämän jälkeen syömme maittavan kotiruokalounaan Kruununmakasiinissa sijaitsevassa Göran-ravintolassa n klo 12:00
Lounaan jälkeen jatkamme Luostarinmäen opastetulle peruskierrokselle kävellen, jossa tutustutaan 200 vuoden takaiseen kaupunkimiljööseen. Reitin varrella kuullaan monta tarinaa Luostarinmäen asukkaiden arjesta ja elämäntavasta.
Jatkamme bussilla kierrosta tammimetsistään ja pitsihuviloistaan kuuluisalle Ruissalon saarelle, jossa ensin juomme iltapäiväkahvit ja tutustumme Turun yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan ja sen mielenkiintoisiin kasvihuoneisiin. Kasvitieteellinen puutarha on auki vuoden ympäri ja siellä viihtyvät sekä aikuiset että lapset.
Lähtö kotimatkalle noin kello 17:00.
Bussireitti- ja aikataulu
Tammela koulukeskus 07:25
Forssa, tilausajolaituri 07:40
Jokioinen, S-market piha 07:50
Matkan hinta/henkilö: 105€
Hintaan sisältyy:
- bussikuljetus koko matkan ajan
- opastukset paikallisen oppaan johdolla
- opastettu kiertoajelu Turussa
- sisäänpääsyt Luostarinmäki ja kasvitieteellinen puutarha
- lounas
- iltapäiväkahvi
Varaus- ja peruutusehdot
Ennakkomaksu 50€ /hlö viikon sisällä varauksesta. Loppumaksu 31 vrk ennen matkan alkua. Laskuun lisätään toimistomaksumme 9 €/lasku
Matka maksetaan viimeistään 1 kuukausi ennen lähtöä.
Mikäli matka perutaan viimeistään 31 vrk ennen lähtöä, pidätetään ennakkomaksu 50 € peruutuskuluina. Mikäli peruutus tapahtuu 30 – 15 vrk ennen matkan alkua veloitetaan 50% matkan hinnasta. Myöhemmin kuin 14 vrk ennen lähtöä tehdyistä peruutuksista ei myönnetä takaisinmaksua. Nimenmuutos on mahdollista, mikäli muutos tehdään viimeistään 7 vrk ennen lähtöä. Myöhemmin tehdystä nimenmuutoksesta peritään 10€.
Matkanjärjestäjän oikeus peruuttaa matka
Mikäli matka peruuntuu matkanjärjestäjän toimesta, esim. vähäisen lähtijämäärän vuoksi, ilmoitetaan siitä asiakkaalle viimeistään 14 vrk ennen lähtöä. Tällöin asiakkaalle palautetaan kaikki hänen maksamansa suoritukset
Hintaperuste
Hinnat, aikataulut ja ohjelma perustuvat 10.5.2021 voimassa oleviin hinnastoihin ja aikatauluihin. Mikäli ne muuttuvat, pidätämme oikeuden vastaaviin muutoksiin. Lisäksi hinta edellyttää vähintään 25 matkustajan ryhmää. Oikeudet muutoksiin pidetään.
Suosittelemme matkavakuutuksen ottamista matkavaruksen tehtyänne.
Matkanjärjestäjä ei enää suorita takaisinmaksua ennen matkan alkua tai matkan aikana tapahtuvan sairauden tai tapaturman sattuessa.
Korostamme, että koronatilanne elää koko ajan. Matkustajalla ei ole matkasopimuksen syntymisen jälkeen oikeutta peruuttaa matkaa ilman peruutusmaksua, jos matkanjärjestäjä toteuttaa matkan.