Edellisen illan jännitys oli pientä verrattuna olotilaani silloin kun saavuimme Traveműnden
satamaan. Onneksi linja-auton kuljettajamme oli jo vanha konkari niin asiat luontuivat mukavasti.
Ei käynyt niin kuin yhdelle toiselle ryhmälle, joka joutui palamaan takaisin linja-autojen
lastauspaikalle kun olivat unohtaneet kaikki matkatavarat laiturille.
Saksassa linja-autoilta veloitetaan tievero ja se maksetaan aina saapumispaikassa. Maksettuamme
verot oli vuorossa ”passitarkastus” – todellakin lainausmerkeissä, koska suomalaisten kohdalla se
tarkoitti että kuljettajan ja minun passini tarkastettiin. Sen jälkeen tullivirkailija kysyi:” Sind sie alle
aus Finnland?” Myönnettyäni että olemme kaikki suomalaisia hän vain tervehti asiallisesti
toivottaen ”Gute Reise” – Hyvää matkaa!
Pysähdyimme vielä satamassa kauppakeskuksessa ostamaan autoon juotavaa, kun Saksassa on
matkailijoitten turvallisempaa juoda pullotettua kuin hanavettä. Sitten matkaan.
Seurasimme Leilan ryhmän linja-autoa Hampuriin asti. Mustat jäljet Autobahnin ajokaistalla
Bremeniin kuulemma johtuivat siitä, että Leila ei osannut lukea karttaa ja kuljettajan oli
jarrutettava äkkiä ja ajettava ulosajo (Ausfahrt)-rampille. HMM!! Siitä eteenpäin olimme
omillamme.
Hampurin ja Hannoverin puolessa välissä Cellessä pysähdyimme syömään ja jaloittelemaan. Pian
tauon jälkeen jouduimme joksikin aikaa ruuhkaan, koska Autobahn 45 oli korjauksen alla. Saksassa
on tapana laittaa hälytysvilkut päälle kun huomaa olevansahidastuvan, nelkein pysähtyneen
autojonon viimeisenä. Tarkoitus on varoittaa takana tulevia autoja. Usein, jos jonossa on useampi
rekka peräkkäin, niin ne levittäytyvät rinnakkain kaikille käytettävissä oleville ajokaistoille ja estävät
näin tuhatta ja sataa ajavien mersujen ja bemareiden ym. yltiöpäisen menon.
Matkamme Dinklsbűhliin kesti loppuje lopuksi noin 8 tuntia, eli saavuimme siihen 10.000 asukkaan
pikkukaupunkiin illalla kahdeksan aikaan. Menimme syömään ennen majoittumista. Soitin matkan
varrelta ja sovin asiasta hotellin kanssa.
Illallinen oli todella hyvä: Hunajamelonia ja kylmäsavukinkkua alkupaloiksi, keitto oli kevään
parsoista valmistettu, pääruokana porsaankyljys (luuttomana)ja perunakääryleet ja vielä
jälkiruokana jäätelöannos. Jäätelöannoksen seurana talo tarjosi meille jälkiruokasnapsin –
paikallista likööriä.
Iltakävely jäi pois ohjelmasta, koska ryhmäläiset olivat niin väsyneitä. Toisaalta kuljettajan, ryhmän
vetäjän ja minun iltani venyi lähelle puolta yötä kun hotellin isäntäväki kutsui meidät istumaan iltaa
kanssaan, kunhan saimme ensin seuraavan aamun kiertokävelyn reitin valmiiksi.
Ei uskoisi että saksalaiset Dinklsbűhlissä voivat olla niin mukavia ottaen huomioon historian ja
Kustaa II Adolfin ja hakkapeliittojen kauhutyöt tällä alueella. Tosin Kustaa II Adolf ei sallinut
joukkojensa ryöstää siviilejä.
Teimme puolet suunnittelemastamme kävelykierroksesta, koska alkoi sataa ja porukassamme oli
mies, joka liikkui kainalosavuoilla ja mukulakivikadut ja torit olivat kuivinakin hankalia hänelle,
saatikka sitten märkinä.
Matkamme jatkui pitkin Romantische Strassea kohti Augsburgia.